Lomalta työhön palattua elämä yrittää taas palata vanhoihin tuttuihin uomiin. Väsyneenä töihin, väsyneenä kotiin. Ensimmäisen viikon tein toisin, mutta nyt sama kehä näyttää taas toistuvan. Vaikka vannoin, että sama ei voi jatkua. Eikä oikeasti voikaan, en jaksa niin. Ayervedaa en oikeasti tunne, mutta voisin kuvitella, että tämä on kaphalle ominaista: Emmää jaksa, ei se kuitenkaan kannata, ihan tyhmää kuvitella, että yks ihminen vois mitään muuttaa, parempi mennä vaan nukkumaan.. Niinpä niin. Ja tässä kohtaa tarvitaan uskonvahvistusta, blogeista, kirjoista tai ihan livenä. Tunnistan tämän kyllä vanhastaan, tämä on se kynnys, jonka olen aiemmin jättänyt ylittämättä. Pelosta, että jokin oikeasti muuttuu. Hassua, nyt kun sen tiedostaa. Tietää kyllä muutoksen olevan parempaan, mutta silti sitä pelkää. Turhaan. Luen nyt Oshon kirjaa Rohkeus: Elämä on vaarallista, nauti siitä! Jotenkin jo otsikko kolahtaa täysillä, koska näinhän se on. Vain muutos on pysyvää ja jos siitä tajuaa nauttia, niin elämä on huikea seikkailu! Niin yksinkertaista. Niin vaikeaa.
Viime viikkoina on tuntunut, että elän kahdessa maailmassa yhtä aikaa. Harmaa, vanha maailma, jossa tehdään ruokaa, töitä, siivotaan, kiukutellaan, väsytään ja uskotaan, että mikään ikinä muutu. Asiat ovat periaatteessa hyvin, mutta vallitseva olotila on lähinnä huoli ja masennus. Toisessa maailmassa paistaa aurinko kirkkaammin kuin koskaan, harakka nauraa, jalat ottavat kesken lenkin iloisia hyppyaskelia ja kaikki, aivan kaikki on mahdollista. Yllättävän paljon tällä on tekemistä ruokavalion kanssa. Mitä enemmän raakaruokaa, mitä vähemmän "normaalia, terveellistä länsimaista ruokaa", sitä kevyempi mieli, sitä helpompi elää tässä hetkessä, sitä vähemmän huolta ja murhetta. Ja tässä kohtaa tekee oikeasti mieli alkaa julistaa tätä totuutta turuilla ja toreilla. Heh. Mutta, että oikeasti alkaisi "matkasaarnaajaksi"? Se on pelottava ajatus. Mutta lainaus Osholta: Anna ihmisten nauraa sinulle, se tekee heille hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti